Kartusiaanin kasvatus

Légerin sisarukset aloittivat 1930 -luvulla kartusiaanin kasvatuksen Belle-Ile-en-Mer –nimisellä saarella, jossa eli siniharmaaturkkisia ja keltasilmäisiä kissayhdyskuntia.
Kun sinisen lyhytkarvabritin käyttö kasvatuksessa lopetettiin 1970 –luvulla, kasvatus on perustunut tarkkaan valintaan. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea Ranskan kartusiaaniyhdistyksen -le Club du Chat des Chartreux -  toiminnalle, jonka tuloksena alkuperäinen kartusiaanityyppi on löytynyt uudelleen.

 Yleiskuvaus

Kartusiaani on vanha ranskalainen alkuperäisrotu. Kartusiaani on onnistunut säilymään hengissä lujuutensa, älykkyytensä ja sosiaalisuutensa avulla usean vuosisadan ajan vaikka aluksi oltiin kiinnostuneita vain turkiskauppiaiden arvostamasta turkista.  Kartusiaanin henkiset kyvyt ovat osa ranskalaisuutta ja ne ovat säilyneet siinä missä kissan fyysiset ominaisuudetkin.
Kartusiaani on roteva kissa, jolla on leveä rintakehä ja vanttera ruumis. Kartusiaanin nenä on suora, otsa litteä korvien välistä ja posket kehittyneet erityisesti aikuisella uroksella. Kehittyneet posket antavat päälle trapetsin muodon, leveä alhaalta ja kapea ylhäältä. Korkealla päälaella olevat korvat antavat kartusiaanille valppaan ilmeen. Silmät ovat tasaisen keltaiset vaihdellen vaalemman keltaisesta intensiivisen kuparin väriin.  Silmät ovat isot ja avoimet. Silmien ulkonurkka on hieman koholla.
Turkki on tiheä ja runsaasta aluskarvasta johtuen hieman villamainen. Väri vaihtelee vaalean harmaasta tummemman harmaaseen. On tärkeää, että turkissa on erityisesti auringonvalossa havaittavissa sinisen vivahde.
Uros on selvästi massiivisempi, rotevampi ja pulleaposkisempi kuin naaras.

Kartusiaani on rauhallinen, hiljainen ja hellyydenkipeä kissa. Se sopeutuu helposti kerrostaloasumiseen säilyttäen kuitenkin samalla fyysisen suorituskykynsä, joka muinoin toi sille maineen erinomaisena hiiren pyydystäjänä .

 Kartusiaanin alkuperä

Ranskassa elävistä sinisistä kissoista on mainintoja jo 1500 -luvulla. Ensimmäinen dokumetti, joka meillä on tästä aiheesta, on Du Bellayn runo nimeltään «Vers français sur la mort d’un petit chat » vuodelta 1558.
Sittemmin myös muut kirjailijat kirjoittivat sinisistä kissoista, mutta vasta 1700 –luvun alussa sinisiä kissoja alettiin kutsua kartusiaaneiksi (Chat des Chartreux).

Savarry des Bruslon mainitsi kartusiaanin (Chat des Chartreux) ensimmäisen kerran "Le Dictionnaire universel du commerce d’histoire naturelle et des arts et metiers » -teoksessa v. 1723. Kyseessä on tekninen teos, joka on tarkoitettu kauppiaille. Siinä todetaan näin:
« Kartusiaani – kansan kissa: näin nimitetään kissalajia, jolla on siniseen vivahtava turkki. Turkkurit käyvät kauppaa tämän kissan turkilla.

«La grande encyclopedie" v. 1753 sisältää artikkelin "Kartusiaani". Kartusiaanin määrittely on seuraava:
« Kartusiaani: Kissalaji, jonka turkki on väriltään siniseen vivahtava tuhkanharmaa. Turkkurit käyvät nahoilla kauppaa ja käyttävät niitä turkkien tekemiseen".
« Le dictionnaire raisonne et universel des animaux » -teoksesta, joka ilmestyi 1759, voimme lukea seuraavaa: Pariisissa nimitetään kartusiaaniksi kissaa, jonka turkki on väriltään tuhkanharmaa.

Kuuluisa luonnontieteilijä Buffon kuvaili kartusiaania vuonna 1756 kissaroduksi, joka erosi eurooppalaisesta kissasta ja angorakissasta. Buffonin kuvaus on pitkä ja yksityiskohtainen. Buffonin teoksessa on piirroksia, joissa on kuvattuna kartusiaani. Jos kartusiaania kuvaavaa piirrosta verrataan muihin rotuihin, se kuvaa kissaa, jonka vartalo on vähän lyhyempi kuin kotikissalla. Nenä on suora ja ilman stoppia. Villava turkki on pidempi kuin kotikissalla; häntä on päästä terävä.

Samoihin aikoihin Perronneau maalasi muotokuvan Magdaleine Pinceloup de la Grangesta kartusiaaninsa kanssa.  

Vuoden 1832 painoksessa piirrokset on painettu väreissä: kartusiaani on liuskekiven sinisenharmaa, silmät ovat keltaiset.
Buffonin jälkeen kirjoitetuissa luonnontieteellisissä teoksissa on lukuisia kuvauksia kartusiaanista. Kartusiaanin turkkia käytettiin yhä turkiksiin. Tohtori Beauregard kirjoitti teoksessaan « Nos Bêtes » (1896) seuraavasti:
« Turkkia käytetään monin tavoin… kartusiaanin turkki myydään "pikkuharmaana"; puolikarvaan leikattuna ja värjättynä se muistuttaa saukon turkkia.
Onneksi 1900 –luvun alkupuolella kartusiaanista kiinnostuttiin lemmikkinä ja kartusiaanin kasvatus seuraeläimeksi alkoi. Ranskalainen kirjailija Colette omisti elämänsä aikana useita kartusiaaneja ja teki yhdestä kissastaan, nimeltään Saha, kirjansa "Kissa" sankarittaren. Hän kuvaili Sahaa upeasti:

"Aurinko leikki kartusiaanin turkilla, joka oli malvan ja sinertävän värinen kuin sepelkyyhkyn rinta".
« Hän (= Sahan omistaja) omisti joitain litanioita kissalleen, jotka sopivat kartusiaanin pirtaan, puhdasrotuinen, pieni ja täydellinen…pieni pulleaposkinen nalleni…hieno…hieno kissa.. sininen kyyhkyläiseni…helmenvärinen paholainen…"  

Colette kirjoitti  "Les vrilles de la vigne" –teoksessaan Saha –kissastaan näin: "Ainoa riski kissan kanssa seurustellessa on rikastua. Tästäkö se johtuu, että jo puolenvuosisadan ajan olen etsinyt kissan seuraa? »
Kenraali de Gaullella oli elämänsä viimeisinä vuosina seuranaan kartusiaani, Ringo de Balmalon, jota kutsuttiin nimellä Gris-Gris.

FiFe teki v. 1970 päätöksen yhdistää kartusiaani ja lyhytkarvabritti, mikä aiheutti kartusiaanin katoamisen rodun nimeä lukuunottamatta. 

Pieni ranskalainen kasvattajaryhmä protestoi päätöstä vastaan voimakkaasti ja kovan työn jälkeen he saivat FiFessä aikaan v. 1977 uuden päätöksen, joka erotti kartusiaanin ja lyhytkarvabritin toisistaan. Molemmille roduille otettiin käyttöön oma standardi.
Ranskalaiset ja belgialaiset kasvattajat aloittivat tuolloin kasvatusohjelman poistaakseen kartusiaanin ja britin yhdistämisestä aiheutuneet haitalliset seuraukset ja palauttaakseen tyypillisen kartusiaanin.


Kun kartusiaanista kiinnostuneita kasvattajia oli tarpeeksi, he perustivat v. 1984 Kartusiaaniklubin, le Club du Chat des Chartreux, jonka tarkoituksena on koota yhteen kartusiaanin kasvattajat ja kartusiaanista kiinnostuneet henkilöt, rohkaista rodun kasvatusta 1700 - ja 1800 –luvuilla  ilmestyneiden kuvausten mukaisesti, lopettaa haitalliset yhdistelmät sekä kontrolloida kartusiaanin alkuperää ja järjestää esittelyjä, näyttelyjä, konferensseja.

Klubin ansiosta kartusiaanin kasvatus on laajentunut kansainväliseksi ja rotu on tunnettu lähes kaikissa kissankasvatuksesta kiinnostuneista maissa. Jäseniä on myös Etelä- ja Pohjois-Amerikassa.

Klubi osallistuu kartusiaanien erikoisnäyttelyihin, joista jotkut ranskalaiset näyttelyt ovat koonneet jopa 80 kartusiaania, mikä oli 30 vuotta sitten ennenkuulumatonta. Tänä päivänä kartusiaanit ovat korkeatasoisia ja rotustandardin mukaisia. 

Jotta kartusiaanin tulevaisuus olisi turvattu, klubi on keskittynyt tuomaan uutta verta kartusiaanikantaan käyttämällä kasvatuksessa ranskalaisia sinisiä luonnonkantoja.